perjantai 7. maaliskuuta 2014

Feeling great!

Ensin pikaisesti kuulumisia. Lukiojakso jatkuu edelleen ja sujuu kohtalaisen hyvin. Ihmeoireet lähes poissa, vaikka kukaan ei syytä keksinytkään. Elämä rullaa siis hyvin eteenpäin :)

Sitten aiheeseen josta lähdin kirjoittamaan.

Täytän huomenna 18. Lähipäivien tunnekirjo laajempi kuin valtava. Syytä on lyhyesti vaikea selittää, joten aloitan "alusta". Sairastuin siis kolmetoistavuotiaana (tulevana kesänä tulee viisi vuotta sairastumisesta). Jossain kohtaa syöpähoitoja lääkärit mainitsivat ajan viisi vuotta. Ei niin, että minulla olisi vain se aika, vaan tavallaan päinvastoin. Jos kaikki menisi hyvin, niin tiiviit jälkikontrollit kestäisivät viisi vuotta, sitä ennen en tavallaan pääsisi tästä "eroon" jos niin ajattelee. Kolmetoistavuotiaana siis laskin ja ajattelin, että kun olen 18, olen terve. Tein siitä itselleni eräänlaisen pidemmän ajan tavoitteen, päästä tänne asti, täyttää 18. Muistan sairaalassa kuvitelleeni itseäni näihin päiviin, millainen olisin, miltä näyttäisin, mitä tekisin. Haaveilin hiuksista joita minulla ei silloin ollut, laskin jopa niiden pituutta, ajatellen etten leikkaisi niitä ikinä sen jälkeen kun ne alkaisivat kasvaa takaisin. Haaveilin tanssimisesta, hyvästä koulusta, poikaystävästä, tänne asti kestävistä ystävyyssuhteista, onnellisuudesta ja terveydestä. Matkanvarrella osa  noista haaveista jäi pois, osa pysyi, itseasiassa iso osa jopa toteutui.

Tämä pidemmän ajan "tavoite" on siis huomenna tavoitettu, wau. Minä jaksoin, selvisin, elän. Minä elän. (Uskallan sanoa tuon jopa ääneen nykyään). Sain "paremmat kortit pelattavaksi", kuin moni muu, rakas ystävä, jotka joutuivat aivan liian aikaisin lähtemään. Syytä en tiedä, tuskin kukaan muukaan. Rakkaudella muistan heitä ja yhteisiä hetkiä, kiitollisina että sain heidät tuntea. En tiedä, en käsitä vieläkään, miksi olen täällä ja he eivät, "selviämisen syyllisyys", mutta jostain syystä minä kuitenkin olen täällä, elän.

Näihin viiteen vuoteen on mahtunut niin valtava määrä kaikkea, ylämäkiä ja alamäkiä, harha-askelia ja jopa suoraa tietä.  Yhtenäkään päivänä en kuitenkaan ole ollut yksin. Joka ikisenä hetkenä, hyvänä ja huonona, minulla on ollut joku tukemassa. Perheenjäsen, ystävä, sukulainen, tuttava. Kiitos joka ikiselle tukeneelle ja auttaneelle matkanvarrella <3

Tällä hetkellä fiilikset todella hyvät :) kiva viikonloppu tulossa vaikka vähän jännittääkin!

Oikein hyvää viikonloppua ja huomista naistenpäivää kaikille!

xox verna





"You must give up the life you planned in order to have the life that is waiting for you.”

3 kommenttia:

  1. Aikuisuuden kynnyksellä... Sä oot yksi sisukkaimpia tuntemiani ihmisiä!
    Kaikki meistä virheitä tekee, mutta tärkeintä on oppia virheistään.
    Sulla on ISO sydän Verna ja olet rakas!

    VastaaPoista
  2. Onnea ihan hirmuisen PALJON:

    VastaaPoista
  3. Mahtavasti onnea 18-vuotiaalle! Älä ihmeessä tunne syyllisyyttä. Ei se ole muilta pois mitä hyvää sinä saat kokea.

    VastaaPoista