tiistai 5. helmikuuta 2013

Tietämättömyyden tuskaa

Tänään tehtiin vatsan ultraääni, ja magneettikuvissa löydetyt tiivistymät maksassa todettiin todellisiksi. Ne olivat pieniä, vain 5-10mm, mutta silti ne aiheuttavat valtavaa kauhua...

Röntgenlääkäri sanoi "Näyttää etäpesäkkeiltä." Hetkeen sen jälkeen en kuullut mitään, tuntenut mitään. Olin hetken poissa tästä maailmasta, jossain kaukana. Yritin pitää itseni kasassa, kävimme syömässä. Odotin äidin kanssa pitkät tuskalliset minuutit vähän liiankin tutun, lasten hematologian osaston aulassa, että lääkäri tulisi kertomaan lisää. Mieleen tulvi muistoja juuri tuolta osastolta. Mieleen palasi asioita, joita olin jo unohtanut. esimerkiksi se, kuinka 5 huoneen ovi naksahteli kovaan ääneen kun sen avasi.

Kun vihdoin pääsimme oman lääkärin luo, hän oli positiivisin mielin. Rabdomyosarkooma (syöpä joka minulla oli) ei yleensä leviä maksaan tällä tavalla. Toki minä olen aiemminkin kerännyt ne kaikki "erittäin harvinaiset" jutut sairauden aikana, mutta ehkä nyt olisi onnea matkassa. Tiivistymät voivat olla vaikka lääkkeistä tulleita, vielä ei siis tiedetä. Varmuutta mihinkään ei tänäänkään saatu, tietämättömyyden tuska jatkuu...

Nyt odotellaan, että koska saadaan tehtyä maksan magneettikuvaus. Kestää sellainen järjestää, kun haluan sen anestesiassa (nukutuksessa).. Röntgenlääkäri sanoi, ettei noista pirulaisista saa koepalaa otettua, mutta oma lääkäri oli tästäkin ilmeisesti eri mieltä.

 Faktat tällä hetkellä on, että maksasta kolme pientä tiivistymää löytyy. Mikään muu ei ole varmaa, voi vain arvailla ja pelätä... Tottakai ensimmäisenä mielessä on se kaikkein pahin vaihtoehto, syöpä..

Vuoden 2009 tapahtumat on pyöriny aika elävänä mielessä lähiviikkojen aikana, etenkin tänään... Siihen helvettiin en halua takaisin... Haluan vain elää TERVETTÄ elämää ja nauttia siitä, että olen elossa. Haluan syödä ja juoda, kävellä ja juosta, tanssia. Pitää hauskaa ystävien kanssa, käydä koulua. Tehdä kaikkea, mitä normaalit nuoret tekevät. En halua enää taistella joka ikisestä lusikallisesta mitä suuhuni laitan, joka ikisestä tipasta vettä, mitä yritän juoda. En halua enää olla kömpelö, kun jalat eivät toimikaan kunnolla. En halua enää olla juoksematta. En halua enää opetella tanssimaan uudelleen. En halua enää joutua miettimään missä voin liikkua ja voinko mennä johonkin siksi että saatan saada infektion. En halua enää jäädä koulussa jälkeen. En halua enää kontata vessaan joka on muutaman metrin päässä, ja oksentaa 10 kertaa matkalla. En halua enää pelätä ja kärsiä, haluan elää... Onko se liikaa pyydetty ?
Tulevat päivät/viikot tulevat olemaan lähellä helvettiä. Ajatukset ei tahdo pysyä kasassa ja pitäisi kaikesta huolimatta selvitä normaalista arjesta kaikkien pelkojen ja sisäisten myrskyjen keskellä. Päivä kerrallaan, niin kyllä tästä selvitään... "show must go on".


 •Never give up•

xox Verna

8 kommenttia:

  1. mä oon lukenut tänään suunnilleen tän koko sun blogin läpi. oon ihan valtavan ahdistunut ja surullinen sun puolesta ja ihan kaikkien puolesta, jotka syöpää vastaan on taistelleet ja voittaneet tai hävinneet. sanoja ei oikein ole, mutta tosi paljon rohkeutta ja iloa sulle jatkoon ! ja isot osanotot kaikesta surusta, mitä oot joutunut kestämään. mä toivon oikeesti koko sydämestäni, ettei mun kellekään läheiselleni tulisi syöpää. mieluummin vaikka mulle itselle, kuin läheisille. en kestäisi. kamala sairaus, kunpa sitä ei olis olemassa ollenkaan. haleja sulle, vaikken sua tunnekaan ! :')

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi :) toivottavasti ei kuitenkaan ahdistanu liikaa lukea näitä.. Toivon koko sydämestäni, ettei kukaan joudu käymään läpi samaa sotaa jonka ite oon läpikäynyt.

      Poista
  2. Voimia Verna <3 ja toivotaan että kyse ei oo mistään vakavasta!

    VastaaPoista
  3. Hei
    Nyt onkin taas melko kolkot ajat edessä tuon asian jännittämisessä. Kyllä en yhtään tykkää. Nyt uskotaan ja toivotaan ja rukoillaan ja noidutaan, että ne pisteet on vain lääkkeistä johtuvia. Tiedän, ettei sellainen ajattelu ole helppoa tai edes mahdollistakaan kenties. Mutta niin kauan toivotaan, kun on toivoa ja sittenkin vielä toivotaan. On tosiaan syytä uskoa nimenomaan sun sairauden tuntevaa lääkäriä, koska näissä kaikissa on omat erikoispiirteensä, joita yleislääkärit tai röntgenlääkärit eivät voi tietää. Ja on heiltä kyllä todella ajattelematonta ja tyhmää heitellä noin huolettomasti arvauksia. Mulla itselläni oli jo "alussa" metarit maksassa ja ne on jo kertaalleen saatu sieltä pois. Hoitoja mulle annetaan vielä edelleenkin ja niitä on vielä jonossa kokeilemattakin.
    Voimaa sulle tietojen odotteluun ja voimaa ELÄÄ ne odotuksen päivätkin. Sillä vain yhtänä päivänä pitää kuolla ja kaikkina muina päivinä voi elää.
    t: Mari S.

    VastaaPoista
  4. Nyt uskotaan osastonlääkäriä! Ne EIVÄT ole syöpää!! Eivät. Maksaan tosiaan tulee kaikenlaisia viattomia tiivistymiä ja nuo pilkut ovat sellaisia ;) Odottaminen on tappavaa. Yritä kuitenkin rentoutua ja odotetaan vaon positiivisia uutisia ;)

    Paskamaista kun joudut taas käymään tällaista odotus/pelkohelvettiä läpi ;(

    Lämpimiä ajatuksia sinulle, Verna

    terv. Tarja

    VastaaPoista